Eeppinen Aulanko

Nuuksion polkumaraton pari viikkoa sitten. Mietin hetken, että kirjoittelisiko sitä jotain tuosta viikonlopusta, mutta lopulta ei ollut oikein aikaa saati inspiraatiota. Eikä oikeastaan mitään kirjoitettavaakaan. Jostain syystä lihaksisto ei vain toiminut yhtään kisapäivänä, ja juoksu oli sinetöity 13 (!) kilsan kohdalla alkaneisiin kramppioireisiin. Liuta mahdollisia syitä huonoon menestykseen: "Huono päivä", 2 viikkoa sitten sairastettu semiraju kuumeilu, liikaa energiaa joka johti lihaksiston toimimattomuuteen, liian vähän nestettä, yllättävän lämmin päivä, keskinkertainen harjoittelukesä. Oli miten oli, olin vain älyttömän huono tuona päivänä, eikä sille enää mitään mahda. Sitten Aulangon purkuun!

Nuuksion jälkeisellä viikolla tuli harjoiteltua aivan liikaa. Reilu 15h sisältäen 2 tehoharjoitusta, jotka molemmat pitkän alkuverkan päälle. Todella kuormittavia harjoituksia, mutta tämä oli tällä kertaa oma (täysin järjetön) tapa käsitellä Nuuksion pettymys. Aulangolle tuli siis hieman kiire palautumisen kanssa, ja oikeastaan yksikään harjoitus ei kisaviikolla tuntunut järin hyvältä. Tein pitkästä aikaa myös pienen kontrolliharjoituksen laktaatein, jossa pyrin arvioimaan aerobisen kynnyksen tasoa. Takaraivossani kyti ajatus mahdollisesta ylirasituksesta, ja erityisesti laktaatista määritetyn AerK:n alhaisuus voisi antaa tukea moiselle epäilylle.

Eli: 10km alkuvr. polulla + 4x3km matolla (1. 3'50"/km La 0,6 2. 3'45"/km La 0,8 3. 3'40"/km La 1,8 - 4. 3'50"/km La 0,6). Tein harjoituksen vielä melko kuormittuneena, joka saattoi hieman heikentää AerK:n tasoa, mutta tämän pohjalta uskalsin päätellä, että ainakin kevään tasolla kunnon pitäisi olla. Myös syketaso oli kynnykseen nähden koherentti. 0,6mmol/L on erittäin matala laktaattitaso minulle noin kovassa vauhdissa. Yleensä matalampi laktaattiarvo mielletään hyväksi asiaksi, mutta itse ehkä tässä tapauksessa kiinnittäisin huomiota absoluuttisen tason sijaan sen nousuun 3'40"min/km vauhdissa. Matala absoluuttinen arvo kieliköön enemmän kuormittuneisuudesta - oma harjoitusvire tuntuisi olevan parhaillaan kun perustaso on 1,2-1,7mmol/L välillä minun mittarillani mitattuna.

Hämeenlinna ja kisaviikonloppu!

Ajelimme Tanjan kanssa perjantaina Hämeenlinnaan koirien kanssa. En ollut oikeastaan ehtinyt ajatuksen tasolla vielä orientoitumaan kisaviikonloppuun ollenkaan. Illalla Lulu & Aamu nautiskelivat vedenläheisyydessä kulkevista rantareiteistä. Normaalisti olisimme varmaankin käyneet syömässä jonkin fiksun lämpimän ruuan ravintolassa kisaa edeltävänä päivänä, mutta Aamulla on hieman taipumusta repiä seiniä ollessaan yksin. Emme siis voineet lähteä pois hotellihuoneesta, joten kaupan antimet saivat kelvata. Hetki-salaatti toimi ihan hyvin tähän tarkoitukseen.

Kisa-aamuna kävimme viemässä koiruudet hoitolaan kisan ajaksi, ja suuntasimme Aulangolle. Olimme paikalla varmaan 3 tuntia ennen starttia, joten ajantappoa olisi tiedossa.

Honda. Tai Mr. Lepistön mielestä skootteri. Ja frisbeegolfin Suomen Pro-tour video. Tanja muuten meinasi nukahtaa 45min ennen lähtöä tähän lukaaliin. Onks auto muuten hybridi silloin jos se kuluttaa bensan lisäksi myös öljyä?

Alkuverkkaa - 18minsaa. Ei kulje. Työmiehen päivä taas tiedossa, äh. Mieleen juolahti myös olisinko psyykkisesti valmis sietämään tänään epämukavuutta näin pian Nuuksion jälkeen. Krapu nappaa lämpän jälkeen kisakeskuksessa haastateltavaksi, joka nosti hieman kisatunnelmaa. Törmäsin myös Ansion Henkan lisäksi Nordmanin Eetuun alkuverkalla, joka oli yllätys. Eetu ilmeisesti laittoi nimen listaan aivan viime tingassa. 3 jollospalloa ja 2-3dl vettä vielä naamaan ennen lähtöä. Lähtöviivalla huomasin myös Ole-Antti Halosen olevan mukana. Aulanko reittinä sopisi hänelle todennäköisesti erittäin hyvin.

Aulanko Tower Trail - "Don't whine"

Olin päättänyt jo aiemmin kisaviikolla, että juoksisin Aulangolla hyvin simppelillä strategialla: todella kova alkuvauhti jolla kärkeen, tai kärkiporukkaan. Muutaman kilsan jälkeen vauhdin pieni pudotus, ja matkavauhtiin asettuminen. Totaalisen kanttauksen välttäminen.

Kisa alkoikin aikalailla suunnitelmien mukaan, kun kiskaisin ensimmäisen pitkän ylämäen päälle kärjessä. Mäen päältä alamäkeen, jossa yllätyksekseni Eetu pommitti ohitseni selkeästi kovempaa vauhtia, ja Ole oli myös kintereilläni. Tänään ilmeisesti katsottaisiin kuka kestää tätä leikkiä pisimpään, sillä kaikille meille tuo oli hyvin paljon ylivauhtista juoksua matkaan nähden. Itsellä oli hieman nihkeä olo alun hulluttelun jälkeen, mutta polulle siirryttäessä alkoi mieli kirkastumaan, ja jalka tuntui todella hyvältä! Ensimmäisen jyrkemmän ylämäen alkaessa oma juoksu ylämäessä tuntui vahvalta, ja ohitin Eetun sen päätteeksi (Stravan flyby on nykyään ilmeisesti premium-ominaisuus, eikä ATT:llä ollut gps-seurantaa, joten kisan kulku perustuu pitkälti omiin muistikuviin).

Teknisemmillä pätkillä Eetu jatkoi kannassani, ja vauhti tuntui erittäin reippaalta. Paukutimme tässä kohtaa n. 15-20sek nopeampia kilometrejä kuin viime vuoden vastaavassa pronssijuoksussani. Ole jäi teknisillä pätkillä taakse, ja ajattelin hänen jääneen jälkeen ratkaisevasti. Eetun kanssa reipas vauhti jatkui: vilkaisin loivaan kuntoradan alamäkeen kelloa: 2:45min/km. Mietin että kohta jompi kumpi bonkkaa. Itsellä ei kyllä tuntunut tuossa kohtaa vielä pahalta. Huikka urkkaa. 8 km kelloon, ja Ole painaa yllättäen minun ja Eetun ohi helpolla pätkällä. Olella on tässä kohtaa selvästi kovempi vauhti, ja eroa alkaa syntymään. Hetken mietin järkijuoksun ja seuraamisen välillä - päätän lähteä nostamaan vauhtia, koska haluan todella voittaa tänään. Polku pysyy suhteellisen teknisenä, mikä tekee Olen perässä roikkumisesta helpompaa. Matka taittuu, mieli on tyhjä ja juoksu soljuu mukavasti kovasta vauhdista huolimatta - flow! Pian päädymme T-risteykseen, jossa ulkoilutietä pitäisi jatkaa vasemmalle tai oikealle. Reittimerkintöjä ei vain näy missään.

Lähdemme takaisin päin, ja havahdun itse tilanteeseen. Paluumatka reitille tuntuu pitkähköltä. Eetu ohjaa jonkun samassa kohtaa harhaan juosseen kilpatoverin takaisin reitille. Kun olemme takaisin reitillä, edessä on muutamia hieman hitaampia juoksijoita, joita en tunnista. Mietin jatkanko kisaa, kuinka pitkä pummi mahtoi olla? Kuinka kaukana kärki on? Mielessäni käy jokin Kilian Jornetin blogiteksti, jossa hän kertoo oman harjoittelunsa kulmakivistä. Yksi näistä on "don't whine". Periaatteen takana on muistaakseni jokin Kilianin FKT:juoksulla tapahtunut tunnin eksyminen reitiltä, ja siitä huolimatta FKT:n loppuun juokseminen. Ohittelen hitaammat juoksijat ja selkeästi lamaantuneen Olen. Eetu jatkaa hyvää vauhtia ja isken tuohon kyytiin mukaan.

Mietin vielä hetken mitä tekisin. Minulla ei ole mitään hajua erosta kärkeen, mutta teen päätöksen että jahtaan niin kauan kunnes hyydyn tai voitan. Hullun kiilto silmissä siis! Ohitan Eetun, ja pian olen yksin. Koitan kovasti nähdä toimitsijoita, jotta voisin kysellä eroa kärkeen. Juoksen kilometrille 15 splitin 3:22, ja vihdoin mutkassa ohjaava toimitsija kertoo kärjen olevan joitain kymmeniä sekunteja edellä. Saavutan n. 17km kohdalla Antti Parjanteen ja Henkan. En tiennyt Antin edes olevan kisassa mukana! Heillä on selkeästi hitaampi vauhti, mutta itselläni alkaa olla nyt melko hakatut jalat. Seuraan vajaan kilsan, kunnes Antti lähtee ohittamaan Henkkaa, ja itse ohitan tässä kohtaa Antin ja päätän lähteä pitkään loppukiriin. Muuten olisin ehkä seurannut ja kytännyt, mutta pelkäsin Eetun saavuttavan meidät "ilmaiseksi". Koitan nostaa rytmiä, ja saankin pientä kaulaa tehtyä kaksikkoon. Alamäet eivät kulje kun kiertelemme mäkisiä näkötornia ympäröiviä polkuja ja ulkoiluteitä. Henkka ja Antti saavat minut kiinni näkötornin mäen päällä, ja itsellä kramppaa pohkeet. Juoksen hetken hassusti samaan aikaan pohkeita venytellen. Antti ohittaa minut, samoin Henkka. Antti alkaa selkeästi nostamaan rytmiä, johon itsellä ei ole vastausta. Hieno tarina, mutta loppu taitaa lässähtää kasaan.

Eetu ilmestyy myös jostain mukaan porukkaan (!?!) ja siirtyy kärkeen höyryjunan tavoin. Vauhti nousee, ja polku muuttuu myös tasaisemmaksi ja melko miellyttäväksi edetä. Ohitan Henkan ja Antin, mutta Eetu jatkaa loppukiriä kärjessä. Saavumme pienen lammen rantaan n. kilometri ennen maalia, ja saan kuitattua Eetun lammen rannassa. Viimeinen pitkä alamäki alkaa, ja koitan pitää juoksun vain jollain tapaa rentona, mutta kuitenkin juoksen samalla täysiä. Betonisen sillan alituksen jälkeen kaikki likoon n. 200m loivasti nousevalle loppusuoralle. Finito. Kaput. Voitto.

Eetu maaliin toisena, Henkka kolmas ja Antti neljäs. Äärimmäisen hieno kilpailu, isoimpana voittajana Suomalainen polkujuoksukulttuuri - voi kunpa näkötornilta maaliin olisi ollut videokuvaaja mukana 🥲. Tässä kisassa sain myös itse uuden käsityksen sille, mitä tarkoittaa oikeasti maksimaalinen kaikkensa antaminen kestävyysjuoksun viitekehyksessä. Jokaisesta ennätyksestäni voisi poistaa 15sekuntia viimeiseltä kilometriltä, jos olisin niissä juoksuissa yrittänyt yhtä kovaa kuin Aulangolla. Loppukiri, jota en unohda ikinä! Veni, vidi, vici!

Statsit

Aika: 1:35:08 (sis. reilu 3 min pummi)

Matka: 23.84km

KA-vauhti: 3:59min/km

Nestettä: ~1dl

HH:ta ~15g

Syke: 177bpm (AnK 179)

Max-syke: 188bpm

Kenkä: NNormal Kjerag

Hikipanta: Hoka 🙂

Loppusanat

Joskus sattuu osumaan kohdalle se hölmö päivä, ja kroppa vain tekee sen mitä pyytää. Jalka toimii ja happi liikkuu ilmasta vereen vaivattomasti. Tyhmä vauhdinjako voi toimia joskus lyhyellä matkalla, mutta ainakin teoriassa kannattaa aina jakaa voimat tasaisesti koko reitille. Toisaalta pummin jälkeen oli mahdotonta tietää kuinka lujaa pitäisi juosta saavuttaakseen kärki uudelleen. Vauhdinjaossa huomaan joidenkin urheilijoiden fiksoituvan sykkeeseen hieman liikaa, johon olen myös itse aikaisemmin sortunut. Yhdistelmällä tunnetta ja tiedettä pääsee oman kokemuksen mukaan parhaaseen lopputulokseen. +22c labrassa juoksumatolla maski naamalla juuri tietynlaisessa harjoitustilassa mitatut kynnyssykkeet eivät mitenkään voi sijaita aina samalla sykeluvulla kuin +12c säässä erilaisella alustalla erilaisessa elimistön kuormittuneisuustilassa polkujuoksukilpailussa.

Lisäksi mainittakoon että Eetu yllätti minut aivan täysin kisassa. Uskomattoman suorituskykyinen kaveri niin juoksuvoiman kuin polkujuoksutaidon suhteen! Pidän itseäni melko hyvänä alamäkijuoksijana, mutta Eetu tuntui pysyvän suhteellisen vaivattomasti matkassa myös teknisessä maastossa. Suomen alamäkikunkku 🤔?

Vaaroille vajaa 2 viikkoa! Jaloissa näin maanantainakin vielä arkuutta. Kolilla voisin koittaa hieman hallitumpaa juoksua. Kiitos lukemisesta!